First Demola Partnerships Begin in Finland

Ensimmäiset Demola-kumppanuudet käynnistyivät Suomessa

M-Files, Pirkanmaan Jätehuolto ja YIT ovat ensimmäiset yritykset mukana uudenlaisessa Demola-kumppanuusmallissa tästä syksystä alkaen. Uuden mallin myötä yritykset pääsevät toimialasta riippumatta ratkomaan tulevaisuuden haasteita yhdessä opiskelijoiden kanssa usean kuukauden ajan.

Demola Global on solminut ensimmäiset Demola-kumppanuusmalliin perustuvat sopimukset Suomessa.

Uuden mallin taustalla on yritysten kasvava tarve pitkäaikaiselle strategisen kehittämisen työkalulle. Yksi Demolan uusista kumppanuusasiakkaista on Suomen suurin rakennusyhtiö YIT, joka haluaa pohtia yhdessä opiskelijoiden kanssa tulevaisuuden asumista.

”Demolan konsepti, jossa yrityksen omat asiantuntijat työskentelevät yhdessä korkeakouluopiskelijoiden kanssa, tuntui meistä heti kiinnostavalta. On hienoa kuulla nuorten ajatuksia tulevaisuuden asumisesta, sillä heitähän aihepiiri nimenomaan koskettaa. Uuden kumppanuusmallin avulla saamme nopeasti testattua useita erilaisia asumisen tulevaisuuteen liittyviä aiheita”, kertoo Marko Oinas, YIT:n asumisen kehitysjohtaja.

Demolassa yrityksen edustajista ja korkeakouluopiskelijoista koottu tiimi ratkoo yhdessä yrityksen esittämää tulevaisuuden haastetta kahdeksan viikon ajan. Käytännössä uusi Demola-kumppanuus tarkoittaa, että yrityksellä on yhden yksittäisen projektin sijaan mahdollisuus käynnistää useita peräkkäisiä Demola-haasteita.

Tällä hetkellä YIT:llä on käynnissä Helsingissä ja Tampereella kolme Demola-haastetta, joissa pohditaan muun muassa asunnon omistamiseen ja tulevaisuuden asumispalveluihin liittyviä kysymyksiä. Kolme muuta haastetta käynnistyvät loppuvuodesta 2019.

Demola-kumppanuudessa on se etu, että esiin nousseita teemoja voidaan syventää matkan varrella. Saamme tulevan syksyn aikana paljon hyödyllistä tietoa siitä, miten nuoret näkevät asumisen ja mitä he toivovat siltä tulevaisuudessa. Odotamme tuloksia, jotka voivat muuttaa toimintaamme ja haastaa nykyisiä käsityksiämme”, Oinas sanoo.


Demolasta ratkaisuja tulevaisuuden jätehuoltoon 

17 kunnan omistama yhtiö Pirkanmaan Jätehuolto on aiemmin ollut mukana Demolassa, ja hyvien kokemusten myötä yhtiö halusi jatkaa yhteistyötä pidempiaikaisella sopimuksella.

”Tällä hetkellä esimerkiksi ilmastonmuutos on asia, joka koskettaa meitä kaikkia. Olemme myös yhteiskunnassamme siirtymässä yhä vahvemmin kiertotalouteen. Demolassa nämä suuret haasteet pilkkoutuvat rajatumpiin kysymyksiin ja saamme innovatiivisia ratkaisuja esimerkiksi siihen, miten jätteenkeräys kannattaa tulevaisuudessa järjestää”, kertoo Harri Kallio, Pirkanmaan Jätehuollon toimitusjohtaja.

Kallion mukaan Demolan etuna on se, että tiimeihin kootaan toimialan ulkopuolelta tulevia osaajia.

”Haluamme aidosti kuulla, millaisia ajatuksia opiskelijoilta syntyy ja aiomme ottaa nämä ideat vakavasti huomioon toimintamme kehittämisessä”, Kallio sanoo.

Pirkanmaan Jätehuollon asiakkuuspäällikkö Virpi Oksalan mukaan Demola on konseptina sopivan napakka.

Ajatuksia saadaan nopeasti ja järjestelmällisesti koottua, ja yritys saa hyödyntää tuloksia parhaaksi katsomallaan tavalla. Odotamme innolla uusia ja villejäkin ajatuksia”, sanoo Oksala.


"M-Files haluaa muuttaa sen, miten maailma hallitsee tietoa"

Ohjelmistoyhtiö M-Files on johtavia älykkään tiedonhallinnan toimittajia maailmassa. M-Files panostaa erityisesti uusiin tekoälypohjaisiin ratkaisuihin, joilla tiedonhallintaa voidaan tehostaa ja automatisoida. Demolassa M-Filesia kiinnosti alusta alkaen mahdollisuus työskennellä uuden sukupolven kanssa helposti ja vaivattomasti.

”Kiireisessä arjessa tulevaisuustyö on välillä haastavaa, sillä aikaa löytyy yleensä vain lyhyen tähtäimen asioille. Meistä on erittäin hienoa, että Demola koordinoi kokonaisuuden opiskelijoiden hankkimisesta ja fasilitoinnista lähtien. Näin meidän asiantuntijamme voivat keskittyä olennaiseen eli työskentelemään opiskelijoiden kanssa”, kertoo Jorma Törnblom, Director, Head of Project Management Office.

Törnblomin mukaan Demola tarjoaa M-Filesille mahdollisuuden työskennellä globaalisti nykyisten opiskelijoiden eli tulevaisuuden loppukäyttäjien ja yrityspäättäjien kanssa – sekä kenties samalla tulevien M-Filesin työntekijöiden kanssa.

”M-Files haluaa olla rohkea, kansainvälinen ja jatkuvasti kehittyvä yhtiö. Haluamme kehittää ideoita useista eri näkökulmista ja selvittää esimerkiksi sitä, miten tulevaisuuden käyttäjät haluavat hallita tietoa tai millaisia työympäristöjä jatkossa voisi olla. Rajaton määrä Demola-haasteita antaa hienon mahdollisuuden työstää vuoden aikana kummunneita ideoita eteenpäin”, Törnblom pohtii.

Muita Demolan asiakkaita syksyllä 2019 ovat muun muassa Elisa, Raute, Novatron ja Tampereen kaupunki sekä Shanghaissa suomalaiset teollisuusyritykset Kone, Metso ja Raute.





In EnglishSee all stories

Basic information

Type

Articles

Date of publication

23/09/2019

Created by

Riikka Kämppi

Sharing is caring!

Share this event with anyone you think would be interested.